SiniBossien parasta antia: vertaisuus, yhteisöllisyys ja ihanat kohtaamiset

6.2.2026

Vietimme taas tuttuun tapaan tammikuussa SiniBoss-tapahtumaa, tällä kertaa Nastolassa Pajulahden urheiluopistolla. Tänä vuonna SiniBosseilla oli paljon tuttuja kasvoja jo monen vuoden takaa, mutta ihanaa oli, että myös uusia järjestöjohtajia oli päässyt mukaan.  

Aloitimme tapahtuman itsensä johtamisen ja toiminnan suunnittelun teemalla. Kuulimme käytännön esimerkin, miten johtamista on selkeytetty. Saimme kuulla, miten vapaaehtoistoimintaa on järjestetty ja mitä siinä olisi hyvä huomioida. Piipahdimme myös tunnin verran tekoälyn maailmassa.  

Toisena päivänä pohdimme, mitä hengellinen toiminta meille tarkoittaa ja miten voisimme viestiä siitä. Ainutlaatuista oli myös kuulla kokemuksia päiväkeskustyöstä hyvinvointialueen ja järjestön työntekijän näkökulmista ja mitä mahdollisia eroja tässä on.   

SiniBosseista ainutlaatuisen tapahtuman tekee erityisesti yhteenkuuluvuuden tunne. Jokainen kerta tuntuu, että olen omien ihmisten parissa. Ihmisten, jotka pähkäilevät samanlaisia asioita ja jotka jakavat saman arvomaailman. Tämän takia koen, että SiniBossit ovat yksi vuoteni kohokohdista.  

Saimme tänäkin vuonna kuulla esimerkkipuheenvuoroja järjestöiltä ja ulkopuolisilta asiantuntijoilta, mutta vähintään yhtä tärkeitä ovat myös keskustelut kahvitauoilla ja ohjelman ulkopuolella.  

Keräsimme tänäkin vuonna palautetta osallistujilta ja on ilahduttavaa lukea, että moni muukin kokee tapahtuman näin. Palautteissa näkyy myös vahvasti vertaisuuden tärkeys, se että meillä on aikaa vaihtaa ajatuksia ja kuulla mitä toisissa järjestöissä tapahtuu. 

Palautteista poimittua:

”Iso kiitos sellaisen tilan tarjoamisesta, missä saa oppia, tutustua, levätä ja inspiroitua yhdessä.”

”SiniBosseilla erityisen hyvää oli yhteisöllisyyden kokemus, käsiteltävät aiheet, vertaistuki ja järjestökohtaamiset.”

Kiitos teille kaikille osallistujille, teitte taas kerran SiniBoss tapahtumasta ainutlaatuisen! Jos et tänä vuonna päässyt mukaan tapahtumaan, niin toivottavasti näemme ensi vuonna, mukaan mahtuu myös uusia kasvoja! 

Satu Toivanen
Suunnittelija, Jäsenpalvelut 

Luitko jo nämä?

Kuvassa kompassi, jossa jalkapohjan kuvat päällä.
16.4.2024

Compassi-ryhmäohjelma tukee riippuvuuksista toipumista

Compassi-ohjelma yhdistää kolme riippuvuudesta toipumisen voimatekijää:  vertaistuen, 12...
Tetson-päinen, iäkäs, mies katsoo viistosti eteen.
19.3.2024

Jäsenjärjestöpäivät 24.-25.4.2024 Helsingin Rantapuistossa

Jäsenjärjestöpäivät ovat mahdollisuus oppia, oivaltaa, innostua, kohdata ja saada vertaistukea....
Mies ja nainen keskustelevat näytön äärellä.
22.2.2024

Jäsenjärjestöavustus vuonna 2024

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA on myöntänyt Sininauhaliitolle 50 000 euroa...