Järjestökenttä kohtaa nyt poikkeuksellisia haasteita. Leikkaukset rahoituksessa ja epävarmat tulevaisuudennäkymät ovat tehneet työstä entistä raskaampaa ja moniulotteisempaa. Järjestöjohtajat kantavat vastuuta ihmisistä, palveluista ja yhteisön hyvinvoinnista samalla, kun ympärillä tapahtuu muutoksia, jotka koskevat kaikkia.
Mutta mistä löytää toivoa, kun omat voimat alkavat ehtyä? Kun tuntuu, että resurssit hupenevat nopeammin kuin niitä ehtii paikata – ja maailma ympärillä muuttuu arvaamattomaksi?
Toivo ei ole kauniita sanoja paperilla tai tyhjä lupaus paremmasta. Se on rohkeutta jatkaa matkaa, vaikka tie olisi epäselvä ja kuoppainen. Rohkeutta kohdata haasteet ja epävarmuus ihmisenä ihmiselle – aidosti, läsnä ja myötätuntoisesti.
Juuri tämä rohkeus on järjestötyön ydin. Se on se voima, joka kannattelee, kun muu tuntuu epävarmalta. Se ei näy tilastoissa tai budjettitaulukoissa, mutta se näkyy siellä, missä joku kohdataan, kuullaan ja kannatellaan.
Järjestöillä on korvaamaton rooli
Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että kansalaisjärjestöillä on korvaamaton rooli yhteisöjen hyvinvoinnin ja toipumisen tukemisessa – erityisesti kriisien keskellä. Siellä, missä julkiset rakenteet horjuvat, järjestöt rakentavat uudelleen luottamusta, osallisuutta ja merkityksellisyyttä. Niiden työn arvo ei ole vain mitattavaa vaikuttavuutta – se on inhimillistä elämää, joka saa jatkua.
Toivo ei synny pelkästään ulkoisista olosuhteista. Se kasvaa siitä syvästä kutsumuksesta, joka saa meidät jatkamaan, kun helpompi tie olisi luovuttaa. Se kumpuaa siitä merkityksestä, jonka tunnemme tehdessämme työtä sydämellä – ja siitä luottamuksesta, että valo ei sammu, vaikka emme sitä aina näkisi.
Näinä aikoina järjestöjohtajan suurin tehtävä on olla toivon kantaja. Pitää yllä uskoa siihen, että jokaisella ihmisellä on merkitys, että jokainen teko, olkoon se kuinka pieni, rakentaa parempaa huomista. Pitää rohkeasti kiinni siitä, että vaikeuksien keskelläkin on mahdollisuus kasvuun ja uudistumiseen.
Toivo ei ole pelkkää unelmaa. Se on valinta – valinta nähdä valo pimeydessä ja jatkaa eteenpäin, vaikka askel olisi epävarma. Siksi toivo elää yhä siellä, missä joku uskaltaa rakastaa, uskoa ja toimia.
Artikkelin on kirjoittanut Sininauhaliiton hallituksen puheenjohtaja ja Väentupa ry:n toiminnanjohtaja Rita Lepikko.
