”Täällä saa olla rauhassa. Tää on taivas” – uusi päiväkeskus Tuulensuoja on löytänyt kävijäkuntansa

4.10.2022

Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Lahden Sininauha ry sai päiväkeskuksen toukokuussa 2022. Launeen entisen terveysaseman tiloissa toimiva Tuulensuoja on tarkoitettu yli 18-vuotiaille päihteiden käyttäjille, asunnottomille tai muille palveluiden ulkopuolella oleville ihmisille.

Tuulensuojassa on joka arkipäivä tarjolla aamukahvit ja pientä purtavaa. Ovet avautuvat kello 10 ja suurin osa kävijöistä saapuu paikalle aamupäivän aikana.

”Aamupäivä on meille tärkein aika. Aamukahvin jälkeen moni ottaa torkut lepohuoneessa tai aulan sohvalla. Osa hoitaa asioita tietokoneella tai lainattavalla asiakaspuhelimella. Suihkutilat, pyykkikoneet ja vaatteiden vaihtopiste ovat päivittäisessä käytössä”, ohjaaja Antti Lahtinen listaa.

Moni kävijä tulee Tuulensuojaan läheisestä Apilakadun asumispalveluyksiköstä, jonka päivystysmajoitus on päiväsaikaan suljettu. Hannu on yksi vakiokävijöistä.

”Hyvä, kun saa kahvia. Ja toi biljardi-pöytä on kyllä jees. Oon hoidellut asioita täällä. Asuntoa katsellaan, keskustasta haluaisin. Oishan se ehdoton, et ois puhelin. On mulla ollutkin. Yksi hävisi vähän aikaa sitten. Seuraavasta liksapäivästä ois tarkoitus hankkia puhelin”, Hannu toteaa.

Ohjaaja Sari Launne nyökkäilee vieressä. Moni kävijä tarvitsee apua asuntoasioissa ja tavoitteena on oman kodin saaminen.

Kahvia ja jogurttia siemaileva Helena pohtii olevansa kävijöistä nuorin. Hieman alle kolmekymppinen Helena kertoo saaneensa paljon apua Tuulensuojasta.

”Tää paikka on auttanut mua tosi paljon. Nyt on joku paikka, minne tulla päivisin. Katson telkkaria ja lepäilen. Täällä on omat lepohuoneet naisille ja miehille. Oon hoidellut Kela-asioita täällä. Oma asunto lähti alta keväällä. Nyt on asunto haussa”, Helena sanoo.

Työssä saa auttaa arjen asioissa

”Parasta tässä työssä on tietynlainen vapaus. Ja auttaminen. Olemme täällä kävijöiden ehdoilla. He tuovat mukanaan tekemisen”, ohjaajana toimiva Sari pohtii. Yksi asiakas sanoi kesällä:

Päiväkeskus on muodostunut kävijöille tärkeäksi paikaksi. Tämän tiivistää erään asiakkaan toteamus:

”Täällä saa olla rauhassa. Tää on taivas.”

Työ päiväkeskuksessa on aika lailla puolet olemista ja puolet tekemistä. Keskeistä on olla tavoitettavissa ja elää tilanteiden mukaan. Antin ja Sarin mukaan tilanteet elävät päivittäin.

”Me ei voida koskaan tietää missä kunnossa ihmiset tulevat tänne. Eniten kävijät tarvitsevat apua arjen asioissa. Joskus tärkeintä on tehdä voileipä monta päivää syömättä olleelle kävijälle. Ja toisinaan läsnäolo riittää.”

Ohjaajat Antti ja Sari ovat olleet alusta asti suunnittelemassa Tuulensuojan toimintaa. Päiväkeskus avattiin juuri ennen kesää ja alkuvaiheessa on keskitytty perustoiminnan vakiinnuttamiseen.

”Pikkuhiljaa olemme käynnistelemässä lisää toimintaa, muun muassa seurakunnan, Kelan ja sosiaalitoimen kanssa. Pyrimme tuomaan palveluita tänne kävijöiden luo, jotta asiointi olisi mahdollisimman vaivatonta.”

On tiistai ja ohjaaja Antti on lähdössä hakemaan lahjoitettuja ruokatarvikkeita Operaatio Avoin Ovi ry:ltä. Keskiviikkoisin Tuulensuojassa tarjoillaan aamukahvin lisäksi ateria, joka valmistetaan saaduista ruokatarvikkeista. Päivä on suosittu. Vatsan täyteen saaminen on selvästi vetonaula.

Mies ja nainen ja sääntötaulu
Tuulensuojassa on yksi tärkeä huoneentaulu: paikan säännöt. Ne ovat toimineet hyvin. Visuaalinen toteutus on saanut kiitosta,” ohjaajat Antti ja Sari toteavat.

”Täällä osallistutaan ja ollaan osa yhteisöä. Moni kävijä tulee jeesaamaan, kun tuomme ruoka-avustuslaatikoita. Tuulensuojan kävijöillä paljon taitoja, joita ei ole hankittu koulutuksen kautta. Monella on henkistä elämäntaitoa, myötätuntoa”, Antti sanoo.

Päiväkeskukselle oli tilausta

Lahdessa ei ollut noin kymmeneen vuoteen avointa päiväkeskusta. Lahden Sininauha ry:n toiminnanjohtaja  Jorma Mäkelän mukaan idea Tuulensuojasta on ollut olemassa jo vuosia.

”Paikalle oli tarvetta ja laaja tuki. Keväällä saimme kolmevuotisen STEA-rahoituksen. Tuulensuoja olemassaolo on rauhoittanut lähialueen ympäristöä.”

Tuulensuojan kävijöistä noin 90 prosenttia on miehiä. He ovat iältään noin 30 – 65 -vuotiaita. Työikäisten aikuisten päivätoiminnalle on ollut tarvetta ja siihen Tuulensuoja tarjoaa vastinetta. Alaikäisille ja nuorille aikuisille on olemassa palveluja varsin hyvin.

Mies ja nainen pelaavat biljardia
Lahden Sininauha ry:n toiminnanjohtaja Jorma Mäkelä harjoittelee biljardin peluuta ohjaaja Sari kanssa.

Ydinkohderyhmä on löytänyt Tuulensuojan todella hyvin. Henkilökunnan mukaan Tuulensuoja on paikka, johon voi tulla kuka vaan, kunhan on asiointikunnossa. Selvin päin ei tarvitse olla.

Jorma Mäkelän vahva toive on, että Tuulensuojan toiminta tulee pysyväksi, koska tarve on ilmeinen.

”Tää paikka on hyvä, kun talvikin on tulossa. Mutta ois se oma asunto kuitenkin se juttu”, Tuulensuojassa säännöllisesti käyvä Hannu tuumii.

Teksti & kuvat:
Henna Tarjanne-Lekola
Kirjoittaja toimii Sininauhaliitossa viestinnän suunnittelijana.

Sivun yläosan kuva:
Aamukahvin äärellä Hannu suunnittelee asunnon hankintaa ohjaaja Sarin seurassa.

Lahden Tuulensuoja

Matalan kynnyksen päiväkeskus Tuulensuoja aloitti toimintansa Launeen entisen terveysaseman tiloissa Lahdessa toukokuussa 2022. Päiväkeskus on esteetön.

Päiväkeskus on tarkoitettu yli 18-vuotiaille päijäthämäläisille päihteiden käyttäjille, asunnottomille tai muille palveluiden ulkopuolella oleville ihmisille.

Toimintaa pyörittää Lahden Sininauha ry. Päijät-Sote on yhteistyökumppani, joka tarjoaa tilat ja kunnossapidon. Henkilökunta on Sininauhan palkkalistoilla. Ohjaajien lisäksi Tuulensuojassa toimii yksi kokemusasiantuntija ja yksi työkokeilussa oleva henkilö. Tuulensuojalla on kolmevuotinen STEA-rahoitus.

Luitko jo nämä?

12.10.2022

Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen opintomatka Saksaan 9. – 11.5.2023

Tule mukaan opintomatkallemme Wuppertaliin hakemaan uusia ideoita ja ajatuksia yhdessä toisten...
Käsi tarttumassa käsipainoon
20.9.2022

Blogi: Yhä useampi ihminen tarvitsee apua – Järjestö, nyt kannattaa olla aktiviinen ja aloitteellinen

Järjestökentällä keskustellaan tällä hetkellä paljon siitä, mitkä palveluistamme siirtyvät...
Bangladesilainen tyttö vihreä huivi päässä. Keskittynyt ilme.
9.9.2022

Samanarvoinen elämäni -hanke välittää tunnelmia toivosta

Sininauhaliiton jäsenjärjestö Caritaksen Samanarvoinen elämäni -hanke pyrkii vähentämään...