Yhteistyö Sininauhaliiton kanssa on antanut Vihreän Keitaan vapaaehtoistoiminnalle uutta suuntaa ja tuonut näkyväksi sen, miten arvokasta vapaaehtoisten työ on. Seuraavaksi tavoitteena on vahvistaa vapaaehtoistoiminnan rakenteita entisestään.
”Erityisen ihanaa on ollut se, että olemme voineet pohtia näitä asioita yhdessä. Yhteistyö on antanut suuntaa vapaaehtoistoiminnallemme ja helpottanut työtäni todella paljon,” kertoo Vihreän Keitaan toiminnanjohtaja Moona Peltola.
Yhteistyö liikkeelle vapaaehtoistarinoista
Sininauhaliitto ja Vihreä Keidas käynnistivät yhteistyön Keitaan vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi syksyllä 2025. Yhteistyö sai alkunsa yhteisistä vapaaehtoistarinoista, joita on nyt julkaistu molempien järjestöjen sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla.
Tarinoiden tavoitteena on ollut tuoda näkyväksi Vihreällä Keitaalla tehtyä vapaaehtoistyötä ja samalla innostaa uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan.
”Idea tarinoihin syntyi meidän jäsenjärjestöjemme upeista vapaaehtoisista. Halusin tuoda näkyväksi heidän vapaaehtoistyötään myös muille, koska se on äärimmäisen merkityksellistä. Samalla vapaaehtoistarinat auttavat meitä tukemaan jäsenjärjestöjemme vapaaehtoistoiminnan kehittämistä, sillä ne avaavat usein myös uusia näkökulmia toiminnan rakenteisiin ja käytäntöihin, sanoo Sininauhaliiton vapaaehtoistoiminnan suunnittelija Heidi Eriksson.
”Moni vapaaehtoinen on ollut aidosti otettu, kun heitä on pyydetty mukaan tarinaan. He ovat kokeneet, että heidän vapaaehtoisena antamansa panos huomataan ja että heidän tekemällään työllä on todellista merkitystä. Tarinat ovat siksi olleet myös ihana tapa kiittää heitä. Myös sosiaalisessa mediassa tarinat ovat saaneet paljon positiivisia reaktioita,” sanoo Peltola.
Uusia ideoita vapaaehtoistoimintaan

Tarinaprosessin aikana on syntynyt myös runsaasti uusia ideoita vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi.
”Olemme jo aloittaneet ideoimaan muun muassa vapaaehtoisen polkua, vapaaehtoistoiminnan esitettä sekä mahdollisia rekrytointiyhteistöitä, joita voisimme tehdä eri oppilaitosten kanssa,” iloitsee Peltola ja jatkaa:
”Olemme myös pohtineet sitä, miten eri kieli- ja kulttuuritaustaisia vapaaehtoisia voisi tukea entistä paremmin ja miten rekrytointikäytäntöjä voisi kehittää niin, että pystyisimme kohtaamaan potentiaaliset vapaaehtoiset vielä oikea-aikaisemmin. Visionamme on olla houkutteleva vapaaehtoistoiminnan tarjoaja kaiken ikäisille ja mukauttaa toimintaamme niin, että kaikki voivat olla mukana.”
Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen lähtee jäsenjärjestön tarpeista ja toiveista
Yhteistyö Vihreän Keitaan kanssa on ollut esimerkki Sininauhaliiton tavasta tukea jäsenjärjestöjensä vapaaehtoistoiminnan kehittämistä. Sininauhaliiton rooli yhteistyössä on toimia vapaaehtoistoiminnan kehittämisen tukena ja fasilitaattorina: auttaa sanoittamaan jo olemassa olevia käytäntöjä, tehdä näkyväksi vapaaehtoistyön arvoa sekä tunnistaa kehittämiskohteita, jotka tukevat toiminnan pitkäjänteisyyttä.
Vihreän Keitaan kanssa työ käynnistyi vapaaehtoistarinoista, jotka toimivat sekä vapaaehtoisten huomioimisen tapana että kehittämistyön välineenä. Tarinoiden kautta tunnistettiin, mikä toiminnassa jo toimii, millaisia merkityksiä vapaaehtoistyöhön liittyy ja mihin suuntaan toimintaa on luontevaa kehittää. Tavoitteena ei ole tarjota valmiita ratkaisuja, vaan kulkea jäsenjärjestön rinnalla ja tukea sitä löytämään omaan toimintaansa sopivia käytäntöjä. Näin kehittämistyö vahvistaa sekä vapaaehtoisia että koko järjestön toimintaa, sanoo Heidi Eriksson.
Kehittämisen malli on sovellettavissa myös muihin jäsenjärjestöihin ja etenee järjestön omista tarpeista käsin. Sininauhaliitto tukee mielellään myös muita jäsenjärjestöjä vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä.
Ole yhteydessä, jos mitä on tahansa vapaaehtoistoimintaan liittyvää, ideoidaan yhdessä!
heidi.eriksson@sininauha.fi