Jäsenjärjestöpäivillä inspiroiduttiin puheenvuoroista ja tehtiin oma biisi

22.4.2025

Sininauhaliiton Jäsenjärjestöpäiviä vietettiin Helsingissä 15.-16.4.2025. Päivien aikana kuulimme useita mielenkiintoisia asiantuntijapuheenvuoroja ja inspiroiduimme työpajatyöskentelystä. Jäsenjärjestöpäivillä liitolle valittiin myös uusi hallitus.

Sisäministeriön erityisasiantuntija Sini Erholtz kertoi suomalaisten luottamuksesta yhteiskuntaan ja viranomaisiin.

Jäsenjärjestöpäivät käynnistyivät emeritusarkkipiispa Kari Mäkisen ja Kristillisdemokraattien kansanedustaja Mika Poutalan puheenvuoroilla. Mäkinen taustoitti muun muassa kohtaamisten tärkeydestä puheenvuorollaan hyväntekeväisyyttä vai oikeudenmukaisuutta. Poutala taas kertoi oman tarinansa entisenä huippu-urheilijana, painottaen kuinka tärkeää meidän on tuntea armollisuutta itseämme kohtaan myös silloin, kun epäonnistumme.

Toisena jäsenjärjestöpäivänä saimme kuulla Sisäministeriön erityisasiantuntija Sini Erholtzin puheenvuoron. Puheenvuorossaan Erholtz kertoi muun muassa siitä, miten turvallisena suomalaiset pitävät ympäristöään ja miksi.

Työpajoissa mietittiin muun muassa, millainen on tekoälykäs järjestö ja miten omasta hyvinvoinnista voi pitää huolta.

Lämmittelynä järjestöbingo ja huipennuksena oma biisi

Toisena päivänä ohjelmaan orientoiduttiin järjestöbingon avulla. Bingon voittajat (yllä kuvassa vasemmalta Marianne Maxwell Manna-Apu ry:stä, Anu Louhelainen Satakunnan Sininauha ry:stä ja Jaana Joutsiluoma Sininauhaliitto ry:stä) saivat palkinnoksi kahvipaketit kotiinvietäväksi.

Jäsenjärjestöpäivät huipentuivat Sininauhaliikkeen oman kappaleen tekstittämiseen ja sovittamiseen. Tässä meitä auttoi laulaja ja lauluntekijä Kielo Kärkkäinen Kulttuuriosuuskunta Uutusta.

Kiitos tuhannesti kaikille osallistujille ja asiantuntijaluennoitsijoille.

Luitko jo nämä?

18.3.2026

Alueellinen yhteiskehittäminen vahvistaa jäsenjärjestöjen työllisyystoimintaa

Sininauhaliitto on tehnyt tiivistä yhteistyötä jäsenjärjestöjensä kanssa esimerkiksi...
Kuvituskuva jossa on siistillä työpöydällä kannettava tietokone. puhelin, muistikirja ja kahvikuppi. Taustalla näkyy viherkasveja.
5.3.2026

Tekoäly tuo yhden työkalun järjestötoimijan työkalupakkiin – tukea ja vinkkejä tarjolla!

Miten voisin hyödyntää tekoälyä järjestötyössä? Miten voisin vaikuttaa siihen,...
6.2.2026

SiniBossien parasta antia: vertaisuus, yhteisöllisyys ja ihanat kohtaamiset

Vietimme taas tuttuun tapaan tammikuussa SiniBoss-tapahtumaa, tällä kertaa Nastolassa Pajulahden...